maanantai 17. joulukuuta 2018

Lastenkirjasta sanataideseikkailuun -materiaalipaketti nyt tilattavissa!

Lastenkirjasta sanataideseikkailuun -materiaalipaketti sisältää kirjallisuuslähtöisiä sanataidetehtäviä ja tulostettavia monistepohjia. Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa on ensimmäistä kertaa sanataide mainittu osana äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääriä. Lisäksi vuonna 2017 käyttöön otetussa varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmassa sisältönä mainitaan sanataide ja lastenkirjallisuuden monipuolinen käyttö. Lastenkirjasta sanataideseikkailuun -materiaalipaketista saa tehtäviä suoraan käyttöön.
Suomen sanataideopetuksen seura järjesti keväällä 2018 Helsingissä ja Turussa koulutuksen Lastenkirjasta sanataideseikkailuun. Kouluttajina toimivat  kirjailija ja sanataideopettaja Emma Puikkonen ja suomalaisen sanataidekasvatuksen uranuurtaja Outi-Maria Takkinen. Materiaalipaketti on koottu koulutuksen pohjalta. Lisäksi Sanataideyhdistys Yöstäjä on toimittanut materiaalipakettiin kirjallisuuskasvatukseen sopivia ilmiölähtöisiä sanataidetehtäviä.
Lastenkirjasta sanataideseikkailuun -materiaalipaketti sähköisenä pdf-tiedostona on tilattavissa Suomen sanataideopetuksen seuralta 15 euron hintaan. Lähetä sähköposti osoitteeseen inari.mykkanen@sanataidekoulu.fi.
Maksun voi suorittaa seuran tilille FI37 5721 1520 3269 06.
Viitenumero: 11015

tiistai 11. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 sanataideteko haussa

Etsitään Vuoden 2018 sanataidetekoa! Tiedätkö tärkeän tapahtuman, teon tai pitkäaikaisen puurtajan tai kokonaisen yhteisön, joka on ollut erityisen toimelias sanataiteen edistämisessä tänä vuonna? Nyt haetaan tämän vuoden palkittavaa sanataidetekoa. Lähetä oma ehdotuksesi perusteluineen 31.1.2019 mennessä sähköpostiosoitteeseen sanataideviikko@gmail.com.
Tunnustus on 500 euroa sekä tietenkin julkisuutta. Palkinnonsaaja julkistetaan sanataideviikolla 18.-24.3.2019.
Suomen sanataideopetuksen seuran hallitus

Föreningen för ordkonstundervisning i Finland söker årets ordkonstgärning!
Finns det något ordkonstevenemang, någon ordkonstnär eller aktör som du tycker har varit speciellt aktiv för att främja ordkonsten under detta år? Skicka in ditt eget förslag med motivering senast den 31.1.2019 till sanataideviikko@gmail.com. Årets ordkonstgärning belönas med 500 euro och publicitet. Pristagaren tillkännages under ordkonstveckan, vecka 12, 18-24.3.2019
Styrelsen, Föreningen för ordkonstundervisning i Finland

torstai 11. lokakuuta 2018

Luotsit II alkaa

Ilmoittautuminen Luotsit II -koulutukseen on käynnistynyt!
Koulutus on tarkoitettu taiteen perusopetuksen suunnittelutehtävissä toimiville opettajille tai rehtoreille. Sanataiteen oppilaitoksista voidaan valita tähän vuoden kestävään koulutukseen yhteensä 10 osallistujaa. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue lisää 

maanantai 24. syyskuuta 2018

Sanataidetta on! - työtavat, tekijät ja teoria -seminaari

3.10.2018 Turun pääkirjastossa


Seminaarissa pureudutaan sanataideopetuksen uudenlaisiin taustoihin, menetelmiin ja toimintaympäristöihin. Seminaarin tarkoitus on avata sanataidekasvatuksen merkitystä ja asemaa muiden taidekasvatusalojen joukossa sekä antaa uusia virikkeitä sanataiteen käyttöön.

Seminaari on maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Erityisellä lämmöllä kutsumme mukaan sanataideopettajia, kirjailijoita, opettajia, varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön ammattilaisia sekä kirjastoalan väkeä. Ilmoittautuminen ei ole välttämätöntä, mutta kahvimäärän summittaisen arvioinnin vuoksi voit myös kertoa osallistumisestasi Karoliinalle, karoliina.suoniemi@taike.fi. Kiitos!

Seminaarissa juhlistetaan myös syksyllä 2018 julkistettavaa sanataiteen teoriataustasta ja menetelmistä kertovaa kirjaa Sanataidetta on! - työtavat, tekijät ja teoria, jonka ovat toimittaneet Jyväskylän yliopiston luovan kirjoittamisen opettaja Nora Ekström, kirjailija, ohjaaja ja sanataideopettaja Emma Puikkonen sekä sanataideopettaja, sanataiteen läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.

Päivän ohjelma

perjantai 14. syyskuuta 2018

Sanataiteen päivät 23.-25.11.2018

Sanataiteen päivät järjestetään 23.-25.11.2018 Tampereella

Sanataiteen Päivät 2018 on valtakunnallinen sanataiteen edistämiseen keskittyvä yhteistyötapahtuma, joka sisältää Luovan Kirjoittamisen Symposiumin sekä sanataiteen työpajoja. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.

Yhteistyökumppanit:
Ahlman / Oriveden Opisto, Jyväskylän yliopisto / kirjoittaminen, Taiteen edistämiskeskus Taike, Suomen sanataideopetuksen seura ry ja Nuoren Voiman Liitto ry

Paikka
Ahlman, Hallilantie 24, Tampere
(paitsi pe klo 13-21 SSOS ja Sanataidefoorumi muualla, ks. ohjelma)

Lue lisää ja ilmoittaudu:
http://www.ahlman.fi/sanataiteen-paivat-2018

torstai 6. syyskuuta 2018

Uusi blogiteksti

Voit nyt lukea Anna Elina Isoaron blogitekstiä "Sanataiteen paikka". Anna on työskennellyt sanataideopetuksen ja -projektien maailmassa vuodesta 2004. Tällä hetkellä hän toimii Pirkanmaalla kirjallisuuden läänintaiteilijana. Lue blogi


tiistai 26. kesäkuuta 2018

Luotsit 1 loppuu ja Luotsit 2 alkaa

Kiitos Luotsit 1-hankkeeseen osallistuneille!

Luotsit-hanke oli tärkeä osa opetussuunnitelmien uudistamisprosessissa monille oppilaitoksille.
Tästä
voit lukea Luotsit-hankkeen vaikutuksista lisää.

Mutta Luotsit-hanke jatkuu. Taiteen perusopetusliitto on saanut Opetushallitukselta tukea lukuvuoden 2018-2019 kestävään valtakunnalliseen Taiteen perusopetuksen luotsit 2–hankkeeseen, johon osallistuminen on mahdollista kaikille taiteen perusopetusta antaville oppilaitoksille. Osallistuminen koulutukseen on maksutonta. Matka-, majoitus- ja ateriakuluista vastaa koulutukseen osallistuja.

Lue lisää TPO-liiton sivulta


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Viivi Seiralasta Taiteen perusopetusliiton toiminnanjohtaja

YTM, kulturproducent YH  Viivi Seirala on valittu  Taiteen perusopetusliiton TPO:n toiminnanjohtajaksi 1.8.2018 alkaen

 

Taiteen perusopetusta antavia oppilaitoksia on 85 % Suomen kunnissa, yhteensä lähes 400 oppilaitoksessa opiskelee 126 000 lasta ja nuorta. Taiteen perusopetus on laadukasta ja pitkäjänteistä opetussuunnitelmiin pohjautuvaa taidekasvatusta ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Se on koulun ulkopuolista yhdeksän eri taidealan opiskelua, joka tavoittaa 12% pääasiallisesta kohderyhmästä eli 2–19-vuotiaista lapsista ja nuorista.

Viivi Seiralalla on pitkä työkokemus taide- ja kulttuurihallinnon alalta. Hän on työskennellyt asiantuntijatehtävissä mm. opetus- ja kulttuuriministeriössä, Suomen Kuntaliitossa, Kansallisgalleriassa, Taiteen edistämiskeskuksessa ja Suomi 100 -sihteeristössä valtioneuvoston kansliassa.

”Vuosien mittaan minulla on ollut mahdollisuus tarkastella taiteen ja kulttuurin kenttää useammasta eri organisaatiosta käsin. Taiteen perusopetusliitto täydentää tätä palettia, ja odotan innolla, että pääsen yhdessä jäsenliittojen kanssa vahvistamaan taidekasvatuksen asemaa ja resursseja nyt tältä suunnalta.”

”Pitkäjänteisenä toimintana taiteen perusopetus on nykyisessä hektisessä ajassamme kenties ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin. Vuosia hiottavien taitojen kehittäminen yhdistettynä nykyteknologian tuomiin mahdollisuuksiin tarjoaa tien monipuoliseen osaamiseen ja ilmaisuun, avaten samalla huikeita tulevaisuuden näkymiä.”
Lisätiedot: TPO-liiton puheenjohtaja Paula Jordan, paula.jordan@emo.fi , 040-5645 301  


Viivi Seirala

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Lastenkirjasta sanataideseikkailuun koulutus Turussa 4.5.2018

Suomen sanataideopetuksen seura järjestää koulutuksen Lastenkirjasta sanataideseikkailuun. Koulutuspäivä järjestetään Turussa Turun kaupunginkirjaston Studio-tilassa perjantaina  4.5. klo 10-16. Sama koulutus järjestetttin Helsingissä Annantalolla 23.3.2018.
 
Koulutuksessa paneudutaan kirjallisuuslähtöiseen sanataidekasvatukseen. Lähtökohtana on lastenkirjallisuus taiteena, joka innostaa tekemään omaa sanataidetta. Miten sanataidetta voi hyödyntää ja käyttää opetus- ja ohjaustyössä? Kouluttajina toimivat kirjailija ja sanataideopettaja Emma Puikkonen ja suomalaisen sanataidekasvatuksen uranuurtaja Outi-Maria Takkinen.

Koulutus on suunnattu opetushenkilöstölle, lasten ja nuorten parissa työskenteleville, kirjastonhoitajille ja kaikille sanataideopetuksesta kiinnostuneille. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.

Ennakkoilmoittautuminen 30.4. mennessä sähköpostitse inari.mykkanen@sanataidekoulu.fi.

Koulutus on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta.

Tervetuloa!

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kirjalitta-festivaali vuoden sanataideteoksi 2017


Suomen sanataideopetuksen seura on valinnut vuoden 2017 sanataideteoksi Kirjalitta-festivaalin. Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalittaa on järjestetty Tampereella vuodesta 2015 alkaen. Tapahtuman järjestävät Lastenkirjainstituutti ja Sanataideyhdistys Yöstäjä yhdessä tamperelaisten ja valtakunnallisten kirja- ja lastenkulttuuritoimijoiden kanssa. Festivaali paneutuu ajankohtaiseen aiheeseen: se etsii lasten ja nuorten luku- ja kirjoitusharrastukselle tilaa niin kaupungin katukuvasta kuin sosiaalisesta mediastakin.

Festivaali tavoittaa sanataideharrastuksen ytimen: festivaalin ohjelma on osallistavaa ja ennakkoluulotonta. Festivaali tarjoaa perheille ja nuorille mahdollisuuksia tarttua itse kirjaan, tehdä tarinoita ja kohdata kirjailijoita. Esillä ovat olleet niin lasten omat tekstit kuin erilaiset näyttelyt. Vuonna 2017 järjestettiin muun muassa nuorten sanataideharrastajien arkaluontoisia tekstejä esittelevä näyttely ”Tätä en aikuiselle lukisi”.

Kaikki Suomen sanataideopetuksen seuran saamat ehdotukset vuoden sanataideteoksi olivat erinomaisia, ja seura painotti valinnassa sanataiteen tunnetuksi tekemistä. Lisäksi haluttiin tuoda esille sanataiteen alueellista saatavutta ja palkita ehdokas alueelta, jolle kyseistä palkintoa ei aiemmin ole myönnetty.

Palkintosumma, 365 euroa, muistuttaa sanataideharrastuksen mahdollisuuksista. Vuoden jokaisena päivänä Suomen sanataidekouluissa, -ryhmissä ja -tapahtumissa kirjoitetaan tarinoita, tehdään kirjavinkkivideoita, runoillaan ja räpätään.

0400 564 046 (Pia Krutsin)/ 050 549 5037 (Jasmine Westerlund)



maanantai 12. helmikuuta 2018

Sanataideviikkoa vietetään 19.-25.3.2018

Valtakunnallista Sanataideviikkoa vietetään tänä vuonna viikolla 12 (19.-25.3.2018). Sanataideviikolla halutaan houkutella kaikkia tarinoiden ja sanataiteen pariin. Maaliskuun 20. päivä vietetään myös kansallista tarinankerrontapäivää! Suomen sanataideopetuksen seura kutsuu mukaan sanataidekoulut, kirjastot, kerhot, koulut, päiväkodit, kirjoittajat, kirjoittajaryhmät ja työyhteisöt ympäri Suomea osallistumaan sanataideviikkoon.

Sanataideviikon ohjelma 2018


Ordkonstveckan firas 19-25.3.2018

Den nationella Ordkonstveckan firas i år vecka 12 (19-25.3.2018). Ordkonstveckan ordnas av Föreningen för ordkonstundervisning i Finland och vill locka alla att inspireras av böcker, berättelser och ordkonst! Alla ordkonstskolor, skolor, eftisar, dagisar, bibliotek, organisationer och föreningar som ordnar ordkonstnärligt program under ordkonstveckan är välkomna att delta med program. 

Ordkonstveckans program 2018